maanantai 25. tammikuuta 2010

Moneen viikkoon en ole käynyt missään muualla kuin kulkenut kodin ja työpaikan väliä ja pistäytynyt lähikaupassa. Lauantaina ajattelin lähteä vähän kaupungille humputtelemaan pitkästä aikaa.
Auto oli lämpiämässä pari tuntia, mutta Nissanin kutale petti minut. Sanoi vain vaimeasti WOW...eikä suostunut kumppanikseni kaupunkireissulle, jonka sitten suosiolla jätin tekemättä.
Ehkäpä se oli hyväkin, koska oletan että muutama ylimääräinen euro olisi saattanut livahtaa jonkun kaupan kassaan...

Olin jopa pukenut "näppäskengät" jalkaan ja villakangastakin päälle ollakseni hieman erilainen kuin joka päivä töissä - eli toppavaatteet ja huopatossut, mutta niin vain oli, että huopatossut voittivat.
Otin kameran ja ajattelin käydä lähirannalla ottamassa muutaman kuvan kauniista talvipäivästä. Reidet meinasivat kyllä jäätyä 15 minuutin kierroksella, koska en pukenut farkkujen päälle toppahousuja. Pakkasta oli -25C.
Aurinko paistoi kauniisti rantaan, jossa veneet odottavat kesää ja aaltojen liplatusta.
 

Illalla lähdettiin taas mökille, joka oli viikon aikana hieman taas viilentynyt.

Sunnuntaina pakkanen jatkui, joten ei viitsinyt uloskaan lähteä. Aamukahvin jälkeen mies meni korjaamohalliin hitsaamaan pakoputkea, joten minulla oli "aikaa itselleni"...

Englanninkirja oli mukana ja nyt oli aikaa opiskella hieman Amelia Earhartista, joka ensimmäisenä naisena lensi yli Atlannin.
Mutta kaikella on rajansa - myös vapaaehtoisella opiskelulla..Onneksi kamera oli myös matkassa..kuten aina. Vaihdoin makroputken paikoilleen ja kokeilin eri kohteita vangita masiinaan.

Tähän kuvaan olen aika tyytyväinen, mutta vaatihan se muutaman kymmentä otosta.


Yle-Teemalla tulee sunnuntaisin klo 18 hyviä vanhoja elokuvia ja samalla voi vaikka neuloa.


                                         
                            

Ruoanlaiton välillä löysin kaapista lisää kuvattavaa


Kotiin tultiin puolen yön maissa ja aamulla taas töihin. Nyt tässä odottelen miestä kotiin, että saataisiin autoon virtaa. Kai siihen pitää uusi akku hommata - siis autoon tarkoitan..;)

2 kommenttia:

  1. Upeat otokset jälleen kerran ja hauskat kirjoitukset...Tykkäsin erityisesti tuosta suolapurkista. Toivottavasti saat pian uuden akun.....autoon ;)

    VastaaPoista
  2. Upeita makrokuvia olet ottanut!
    Olen käynyt sivullasi muutaman kerran mutta sivu aukeaa kovin hitaasti munulle.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...