perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kesän satoa

Tämän kesän ensimmäinen mustikkalitra on poimittu. Marjat eivät olleet kovin makeita ja saavat vielä hetken kypsyä lisää.

Tänään aamulla lämpötila näytti +13 ja tuuli oli kova. Aivan iho kananlihalle meni, kun ei ole tottunut tuommoisiin arktisiin lukemiin. Eilen vielä perhoset lentelivät ja bongasin tämmöisen lentäjän. En tiedä mikä se nimeltään on, mutta sillä oli kaunis siivenmuoto ja väritys.

Tästäkään karvaisesta kaunottaresta en osaa muuta sanoa kuin, että kaunis on. Pitäisi ilmeisesti alkaa tutkia perhos- ja hyönteisoppaita.
Vielä yksi luontoa kaunistava pieni olento, jonka nimen tällä kertaa tiedänkin eli neidonkorento. Se ei meinannut pysyä hetkeäkään paikoillaan, mutta sain kuin sainkin otettua siitä kuvan.

5 kommenttia:

  1. Mustikka oli kyllä maukkaan näköinen ;) Perhosissa olen aika huono, mutta tuo näyttäisi minusta herukkaperhoselta. Kuvailin aiemmin keväällä jo meidän pihassa samanlaista, ja onkin ainoa kerta kun perhoskuvaus on ollut helppoa. Jäi nimittäin varmaan vartiksi maahan lämmittelemään, eikä välittänyt kuvaajasta mitään. Sinun kuvasi on erittäin kaunis, myös korento on hieno!

    VastaaPoista
  2. Täh !? Et kyllä oo ollu paarmojen syöttinä mustikkametsässä =O
    Ihana perhoskuva ja upean sininen korento... En tiennyt niiden olevan sinisiä... Lämmintä kesänjatkoa :)

    VastaaPoista
  3. Elisa: Kiitos tiedosta. Googlasin sen ja totesin, että olet oikeassa.

    Intianminttu: Kiitos! Luonto on ehtymätön aarreaitta.

    Aila: Oli ihanan tuulinen päivä mennä mustikkametsään. Ei ollut itikoita eikä siellä näkynyt paarmojakaan. Ainoa asia mitä piti pelätä, oli kyyt. En nähnyt onneksi ainuttakaan, mutta minulla oli keppi, jolla huidoin ensin puskia ennenkuin panin kättäni sinne...:) :) Nauratti ihan itseänikin..

    VastaaPoista
  4. Kaikenmaailman ötökkökuvat ovat upeita.Huonno puoli niissä kun kerkee hakeen kameran ne lensi pois jo.Sininen korento,en tiennyt minäkään että on sininen,mutta kaikkea sitä oppii.Ötököissä on yllättävää kaunetta johon ei kiinnitä huomiota tavallisesti.
    Henrietta

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...