tiistai 30. maaliskuuta 2010

Viikonloppuna ompelin ja päätin tehdä uuden neulatyynyn kokeilemalla ompelukoneen koristetikkejä, joita en juurikaan ole käyttänyt. Aika kivannäköistä tuli.
Kevät etenee nyt kohisemalla ja tiet ja pihat ovat märkiä ja sohjoisia, mutta se ei haittaa, koska sehän on alku keväälle ja kesälle, jota niin kaikki odottavat.
Töitten jälkeen otin nokoset (n.2 tuntia...;) ja imuroin enimmät kissankarvat pois. Kukalle olen kokeillut kasvattaa ohran versoja, mutta eivät ne oikein kelpaa -mikä lie.

Imuroinnin jälkeen tuntui, että pitäisi syödä jotain, vaikka ei ollut oikeastaan nälkä. Löysin jääkaapin perukoilta porkkanapussin, joka oli ollut siellä jo tovin aikaa. Hieman oli kevät vaikuttanut jo niihinkin ja uutta versoa oli alkanut kasvaa...

...mutta itse porkkanat maistuivat silti oikein hyviltä. Ja sitäpaitsi- kunhan aurinko alkaa kunnolla paistamaan, porkkanansyönti antaa lisää väriä kasvoille. Tulee hyvä rusketus - ehkä..
Lopuksi..tämä pikku pääsiäispupu toivottaa rentouttavaa pääsiäisen aikaa.

5 kommenttia:

  1. Kiitos samoin sinulle!

    Hyvä, ettei ohrat kelvanneet Kukalle, toisaalta. Nythän saat nauttia niiden vihreydestä.
    Porkkana ja vielä luomuporkkana on jytyä tavaraa läpi talven. Itse olen aika himona niihin...rouskis!

    VastaaPoista
  2. Joopajoo, jaapajaa, trallalallalaa :), niinkuin eräskin työkaveri joskus lausui...
    Päiväunia ja pientä tildausta.... jotkut ne pääsee töistä jo ennen puoltapäivää =O
    Porkkanakuva on muuten taasen aivan huikee !

    VastaaPoista
  3. Muuten 12.56 virallisesti, ettei vain tullut ylitöitä....;)
    Nyt on ihan pirteä olo.

    VastaaPoista
  4. Aurinkoista ja leppoisaa pääsiäisaikaa sinullekin!
    Ihana keväisen pirteä pääsiäispupu ♥
    Eipä meidänkään kisuille ohranversot erityisemmin kelpaa, vähän näykitään silloin tällöin. No onpa komeat pääsiäisruohot kuitenkin:)

    VastaaPoista
  5. Marja, hyvää pääsiäistä myös sinulle.
    Muuten, ihana kuva sinulla tunnuksena. Tuollaiset vauvanvaunut oli meilläkin kotona aikanaan. Niillä sitten leikittiin isompanakin ja työnneltiin toisiamme.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...