lauantai 16. huhtikuuta 2011

Makroviikko 3

Makroviikko 3 haasteena on kuvata jotain sisällä ja jotain ulkona, jotka liittyvät toisiinsa.
Minun vastaukseni tähän haasteeseen on tämä..

Ensin puu kasvaa metsässä,josta se sitten kaadetaan ja viedään paperitehtaaseen, jossa se muuttuu paperiksi.


Sen jälkeen siitä tehdään kirja, joka on minun yöpöydälläni ja ilahduttaa iltaani ennen nukahtamista.


***********
Aurinko paistoi tänään kauniisti. Aamulla kävin autolla kaupungilla pitkästä aikaa. Kiertelin hieman kirpputoreja, mutta en tehnyt mitään itselleni sopivia löytöjä. Kangaskaupasta ostin pieniä kangasostoksia nukkeompeluksia varten. Yritin pitää itseni kurissa, ettei tulisi mitään ylilyöntejä. Mahdollisuuksia olisi ollut monin verroin.

Kotiin tultua haravoin hieman etupihaa ja lähdin kameran kanssa pyöräilylenkille. Sain otettua kuvan makrohaasteeseen ja sain itseni uskomaan, että kyllä se kevät kuitenkin voittaa.
Näin ensimmäiset leskenlehdet, kuulin peipposen laulavan ja näin auringon sulattamat jäät.

Keräsin matkalla 3,35 euron edestä pulloja ja purkkeja ja voin tänä iltana sijoittaa ne vaikka lottoon..:)
Matkaa pyörällä kertyi 20 km, joten päivän kuntoannoskin on saatu. Voin siis olla itseeni tyytyväinen. Vielä pitää ponnistaa sen verran, että luutuan lattioilta pölyt pois.

Lenkin päätteeksi nautin vielä lasillisen kuplivaa:)

Mukavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Oivallinen yhdistys puu/kirja.
    Nuo kuplat punaisessa juomassa ovat ihastuttavat.

    VastaaPoista
  2. Tässäpä yhdistyi oivasti makrohaaste ja olisi löytynyt sopivia kuvia myös Keväänseurantahaasteeseenkin. :) Ihana kupliva kuva lopuksi.

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat ja kovasti tapahtumarikas päivä.

    VastaaPoista
  4. kivat kuvat kaikki, mutta tuo alin on TOSI herkullinen♥

    VastaaPoista
  5. Hauskasti sait ulko- ja sisäkuvat yhteen.

    VastaaPoista
  6. Hieno kuvasarja.
    Puusta paperiksi, oiva oivallus.

    Oikea energiajuoma näyttää olevan, räiskyvä.

    VastaaPoista
  7. Puu - paperi, loistavaa! Paperikuva on milestäni vielä erityisen onnistunut makro.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...