sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Monenlaisia elämyksiä


Viikko sitten lauantai-iltana seisoin pihalla saunan jälkeen ja tuijottelin taivaalle ihaillen lähes täyskuuta, mutta myös  huikeaa tähdenlentonäytelmää draconidien tähdenlentoparven purkauksen seurauksena. Vähän väliä näkyi valojuovia ja oli kiire lähettää toiveita kohti taivasta..:) 
Kukka makoili tyytyväisenä sisällä maha pullollaan. Ostin uusia kalanaksuja, joita se ahmi kupillisen, mutta ei siinä kaikki. Ulkona hihnassa ollessaan pyydysti vielä myyrän ja söi senkin häntineen karvoineen..Oikein ruokajuhlat neidillä.
Perjantaina lapsenlapset kävivät ja sähköurut saivat käyttöä. Itse en ole käyttänyt niitä pitkään aikaan - pitäisi useammin ne ottaa esille ja harjoitella...jospa sitten "elakkeella" on aikaa soitella.

Eilen olin katsomassa teatterissa musikaalinäytelmää "Katrinaa" eikä rahat kyllä menneet hukkaan. 
http://teatteri.kuopio.fi/fi/katrina/ Loistavia laulajia ja näyttelijöitä ja tarina koskettava ja tunteita herättävä. Kyyneleet tulivat silmänurkkaan lopussa monella muullakin kuin minulla.
Ensi viikolla on pari päivää lomaa ja auto pitää käydä katsastamassa ja hiuksetkin kaipaavat huoltoa. 

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...