Mitä miettii pieni kissa? Onkohan jouluaatoksissa?
Vihdoinkin valkea joulu, johon on aikaa kaksi yötä. Maa on peittynyt untuvaiseen lumipeitteeseen. Eilen oli talvipäivän seisaus.Yö ja päivä olivat yhtä pitkiä.Aurinko käväisi horisontin yläpuolella hetken ja painui kohta alas värittäen taivaan.
Hei Aila Minun blogihan alkoi sinun innoituksestasi...siis matkin sinua;) Ajattelin minäkin kokeilla. Kokeilemisesta puheen ollen - melkein kaksi valmista sukkaparia syntyi joulun aikaan antamasi ohjeen mukaan, jota hieman täytyi harjoitella ja soveltaa, että tuli oikean kokoiset. Kiitos ohjeesta! Lähden tästä kohta reissuun vanhempien luo, joten toivotan hyvää ja innoittavaa uutta vuotta 2010!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHei Aila
VastaaPoistaMinun blogihan alkoi sinun innoituksestasi...siis matkin sinua;) Ajattelin minäkin kokeilla. Kokeilemisesta puheen ollen - melkein kaksi valmista sukkaparia syntyi joulun aikaan antamasi ohjeen mukaan, jota hieman täytyi harjoitella ja soveltaa, että tuli oikean kokoiset. Kiitos ohjeesta!
Lähden tästä kohta reissuun vanhempien luo, joten toivotan hyvää ja innoittavaa uutta vuotta 2010!