tiistai 5. tammikuuta 2010

Työt alkoivat taas maanantaina parin viikon loman jälkeen, mutta onneksi alku oli aika pehmeä...olin neljä tuntia töissä ja sitten minut passitettiin kotiin pitämättömiä ylityötunteja kuluttamaan.

Loppupäivä menikin sitten sukkia neuloessa. Siitä hommasta on nyt tullut intohimo - ainakin niin pitkäksi aikaa, kun inspiraatiota riittää. Sehän on täysi arvoitus, milloin se häviää, joten nyt on taottava kun rauta on kuumaa.

Etsin ensin netistä erilaisia pitsineuleohjeita sukille ja illan mittaan aloitin kokeilemaan kahta erilaista mallia. En ole erikseen ostanut lankoja, vaan olen löytänyt vanhoja käyttämättömiä varastoja. Yhdessäkin vyötteessä hintalappu oli markoissa...minä vuonna me siirryimmekään euroaikaan? Oliko se vuonna 2002...taisi olla. Tästä voimme huomata miten inspiraatioilla voi olla pitkät välit;)
Mustan sukan kuviot eivät tule oikein esille kuvassa. Sain langat äidiltä, joka sanoi ettei näe neuloa niin tummaa lankaa ja kieltämättä hieman hankalaa se on nuoremmallekin.

1 kommentti:

  1. Täytyypi sanoa, että muutamat sukat ovat jo ennen tätä joulunaikaista ja sen jälkeistä inspiraatiota syntyneet, mutta että sinähän sait minun inspikseni vain lisääntymään antamalla sukkaohjeen Kiitos siitä. Nähdään torstaina.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...