torstai 25. maaliskuuta 2010

Ihanaa, kun pääsi töistä jo ennen puolta päivää. Aurinko kyllä paistaa ulkona, mutta kun en ole päässyt omalle tietokoneelle koko viikkona, nautiskelen nyt tästä herkusta..;)

Pari Tildausta on taas valmistunut..
 
...niitä on niin kiva väkertää. Aika kuluu kuin siivillä. Nuo kiharat muuten tein niin, että kiersin villalankaa neulepuikon ympärille ja kastelin sitten langan kiehuvan kuumalla vedellä ja annoin kuivua. Mukavannäköisiä kiekuroita tuli.

Viime viikonloppuna mökillä saintpaulia oli alkanut kukkia. Valo oli saanut kaunista aikaan.
Ensi sunnuntainahan siirrytään taas kesäaikaan ja pitää muistaa siirtää viisareita. Minulle oli aiemmin vaikea muistaa kumpaan suuntaan niitä siirrettiin milloinkin, mutta sitten luin jostain, että viisareita siirretään aina kesään päin. Minua se ohje ainakin auttoi.

3 kommenttia:

  1. Hienot sävyt ja yksityiskohdat! Yksinkertaisesti sanottuna upea otos. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Aurinko paistoi ikkunasta ja antoi hienoja sävyjä kukan omalle värille ja sai nuppujen nukan näkyviin.Istuin lattialla kuvaamassa ja piti ottaa monta otosta, kun ei ollut jalustaa ja käsi tärisi aina hieman.

    VastaaPoista
  3. Nupuista tulee ihan keväiset sinivuokot mieleen... Eihän niihin ole enää pitkä aika :)Upea kuva kerrassaan !

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...