lauantai 3. heinäkuuta 2010

Kaksi viikkoa on kesälomaa vietetty ja juhannusaattona käyty oikein perinteisessä lavatanssipaikassa Koivujärven lavalla. Oli tosi kivaa tanssia taas pitkästä aikaa ja puolen yön aikaan saatiin seurata myös kokonpoltto. Vettä tuli kyllä sytyttämisen aikaan taivaan täydeltä, mutta komea roihu syttyi silti.
Yhtään tappelua ei nähty, vaikka sekin olisi tietty kuulunut perinteiseen juhannuslavatanssi-iltaan. Iloista joukkoa, kuka mistäkin syystä, paljon liikkeellä.

Ilmat ovat suosineet mukavasti. Pihan syreenissä kävi upea vieras, ritariperhonen.
Pari muutakin vierasta näkyi läheisellä tiellä, ei niin mukavia vieraita minun mielestäni.
Molemmat olivat kylläkin kohdanneet matkansa pään, mutta pieni pelko jäi mieleen ajatellen tulevaa marjastusaikaa. Uskallanko työntää kättäni mustikkapuskaan? Tänä kesänä on kuulemma "hyvä" kyyvuosi.
Harmaasieppo sai kolme poikasta, jotka lähtivät juhannuksen jälkeen kokeilemaan siipiensä kantavuutta.

3 kommenttia:

  1. Ritariperhonen on aina yhtä upea, hyvin olet saanut napattua kuvan, nopsasta liihottelijasta. Kyykäärmeitä vilistää aika tavalla, näin neljä kappaletta viikonlopulla mökillä hrrr! hiuksia nostattavaa.

    VastaaPoista
  2. Upea kuva ritariperhosesta! Itse tapasin elämäni ensimmäisen kerran kyseisen perhosen tänä juhannuksena. Juoksin hakemaan kameraa ja toivoin, ettei kaunis olento lentäisi pois. Se ei kyllä pysynyt hetkeäkään paikoillaan, ja jouduin ottamaan kuvan kiireessä pitkän matkan päästä...julkaisin kuvan blogissani, kyllä sen nyt kuvasta juuri tunnistaa, että ritariperhonen on kyseessä, mutta sinun kuvasi on kyllä ihan ehdottomasti huippuhieno!

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Tämä yksilö viihtyi aika pitkään syreenipensaassa imemässä mettä, joten sain kuvattua aika läheltä. Toinen samanmoinen kaveri kävi seuraavana päivänä, mutta sillä oli toinen siivenkärki poikki. Ei se silti näyttänyt haittaavan menoa. Olen yrittänyt kytätä kameran kanssa eri perhosia, mutta niitä on niin vaikea kuvata, kun ne ei meinaa pysyä paikallaan hetkeäkään :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...